Hiidenkivi Oy on perustettu vuonna 1961 ja yritys toimii ns. Ruolan alueella Möysän kaupunginosassa. Olemme vanhin Lahden alueella toimivista aluehuoltoyhtiöistä.
Alkuperäisen toimintaperiaatteen mukaisesti tarjoamme omakustannushintaan osakasyhtiöillemme kiinteistön hoidon ja isännöinnin palveluja.
Siivouspalvelut ovat nykyisin ostopalveluina. Osakasyhtiöidemme lisäksi meillä on asiakkaina myös ei-osakasyhtiöitä kuten esimerkiksi ostoskeskus.
Rakennus Ruola Oy rakensi 11 taloyhtiötä, joille yhtiömme omistus siirtyi. Ensimmäinen taloyhtiö valmistui v. 1962 ja viimeiset talot v. 1965. Samaan aikaan alueelle rakennettiin myös ostoskeskus, joka on ollut asiakkaamme valmistumisestaan asti.
Hoidamme asioitanne
Lisäksi yhtiön palveluksessa on